Vuoden 2012 yliopiston harjoittelutuen hakeminen

JKK järjestää yhteisen harjoittelutukihaun 20.1.2012. Poikkeuksena tähän ovat vakuutustiede ja vero-oikeus, joiden käytännöistä tiedotaan myöhemmin erikseen. Vero-oikeuden harjoitteluinfotilaisuus järjestetään 19.1., ks. lisätietoja.Yksikön yhteinen harjoittelutukihaku toteutetaan e-lomakkeella, jonka linkki aktivoituu hakuajan alkaessa (ks. alla). Yliopiston harjoittelutukea voi hakea oman pääaineen opintoihin liittyvään työharjoitteluun; ks. oman oppiaineen lisätiedot ja tuen myöntämiskriteerit JKK:n työelämä ja -harjoittelusivuilta. Tarkempi hakuilmoitus ohjeineen  julkaistaan tällä palstalla joulukuun jälkipuoliskolla.

 

Lisätietoja harjoittelutukihausta JKK:ssa: amanuenssi Kyösti Koskela.

Tuettu harjoittelu

Tampereen yliopiston harjoittelutuen saaminen edellyttää, että opiskelija voi sisällyttää työharjoittelun osaksi tutkintoaan. Tuetun työharjoittelun on kestettävä vähintään kolme kuukautta ja sen voi tehdä valtionhallinnossa, kunnissa, järjestöissä ja poikkeustapauksissa myös yksityisissä yrityksissä.  Harjoittelun voi tehdä myös ulkomailla, mutta ainoastaan suomalaisen työnantajan palveluksessa. Tukea voi saada opiskeluaikanaan vain kerran.

Harjoittelutuki myönnetään hakemuksesta. Harjoittelutukea haetaan e-lomakkeella. Tukea voivat hakea vain johtamiskorkeakoulun pääaineopiskelijat. Lomake on auki ajalla 2.–20.1.2012 ja siellä kysytään henkilötietojen lisäksi viimeistään 31.12.2011 päiväyksellä opintosuoritusrekisteriin kirjatut suoritukset - erikseen pääaineopintojen ja kaikkien opintojen osalta. Mitään erillisiä liitteitä ei tarvita.

Harjoittelupaikka ei tarvitse olla selvillä tukea haettaessa.

Harjoittelija tekee harjoittelupaikan kanssa normaalin työsopimuksen, joka on kullakin alalla vallalla olevan työehtosopimuksen mukainen. Mikäli alalla ei ole työehtosopimusta, kokoaikatyön palkan tulisi olla vähintään Kelan määrittämän työssäoloehdon mukainen vähimmäispalkka.

Harjoittelupaikka ja yliopisto tekevät ennen harjoittelua opiskelijaa koskevan harjoittelusopimuksen, jossa yliopisto sitoutuu tukemaan opiskelijan harjoittelua pääsääntöisesti 1.100 eurolla. Joissakin tapauksissa harjoittelutuen määrä/opiskelija on mahdollista nostaa 2.200 euroon. Kun opiskelija on harjoittelun tehnyt, harjoittelupaikka voi laskuttaa yliopistoa harjoittelusopimuksessa sovitulla summalla.

Muista käytännön järjestelyistä ilmoitetaan tuen saajille tukipäätöksen yhteydessä.

Päätös tuen saajista pyritään tekemään mahdollisimman nopeasti ja se ilmoitetaan kaikille tukea hakeneille sähköpostitse. Ilmoitus tuen jakamisesta tulee myös johtamiskorkeakoulun ajankohtaista sivuille. Jos harjoittelutukia jää käyttämättä, järjestetään täydentävä hakukierros huhtikuun 2012 aikana. 

Alkuperäinen linkki: http://www.uta.fi/jkk/ilmoitus.html?id=69140

 

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Kysymyksen tarkoituksena on estää automaattiset viestit.