Boomi-neuvoston ensimmäinen kokoontuminen
Jouni Markkanen
Boomin toiminnalle on ominaista, että hallitus vaihtuu lähes täysin vuosittain. Seikka on toisaalta hyvä, koska sitä kautta mahdollisimman moni pääsee kokeilemaan omia kykyjään yhdistystoiminnassa ja oppimaan sellaisia taitoja, joita luentosalista ei ole mahdollista saada. Toimijoiden vaihtuminen tuo kuitenkin myös ongelmia. Pidempikestoisten projektien läpivienti vaarantuu ja niin sanotusti pyörä joudutaan keksimään joka vuosi uudestaan, koska toimijoilla ei ole tietoa miten asiat on ennen tehty. Tästä johtuen keväällä 2010 käynnistettiin Boomi-neuvosto, josta toivotaan ennen kaikkea toiminnan jatkuvuuden parantajaa.
Perjantaina 14.5. Boomi-neuvosto kokoontui ensimmäisen kerran Sorin Saunalla. Neuvostoon oli kutsuttu Boomi ry:n puheenjohtajat vuodesta 1999 eteenpäin sekä muutamia tarkkaan harkittuja, syvän kiinnostuksen Boomia kohtaan osoittaneita henkilöitä vuosien varrelta. Aktiivitoimijoista paikalla olivat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, opintovastaava ja päätoimittaja. Yhteensä Sorille saapui paikalle 14 kutsutuista 26:sta, mitä voi pitää hyvänä määränä.
Ensimmäisen kokoontumisen tärkein tehtävä oli suunnitella Boomi-neuvoston toimintaa tulevaisuudessa. Boomi-neuvoston roolina tulee olemaan keskustelufoorumi, joka toimii kulloinkin istuvan hallituksen apuna sekä jatkuvuuden takaajana. Neuvostolla ei ole päätösvaltaa eikä se tule missään nimessä syrjäyttämään yhdistyksen kokousta päätöksentekokanavana, päin vastoin. Neuvosto voi antaa lausuntoja ja ehdotuksia isojen Boomin tulevaisuutta koskevien asioiden noustessa esiin ja olla täten hyödyllinen työkalu Boomin aktiivitoimijoille. Päätettiin myös, että Boomi-neuvosto kokoontuu vähintään kerran vuodessa tammi-helmikuussa, jolloin uusi hallitus saa käsiinsä suuren määrän tarvittavia kontakteja, joita voi käyttää hallitustoiminnan tukena. Muut mahdolliset tapaamiset järjestetään hallituksen tarpeesta ja aloitteesta.
Ensimmäisessä kokoontumisessa käsiteltiin myös joitain asiakysymyksiä, joita hallitus oli esittänyt Boomi-neuvostolle pohdittavaksi. Neuvostossa keskusteltiin pääosin Boomin toiminnan hallituskeskeisyyden vähentämisestä, jäsenistön aktivoimisesta, aktiivijäsenten palkitsemisesta ja motivoinnista, alumnitoiminnan organisoinnista sekä ainejärjestötoiminnan perusperiaatteista ja Boomin tulevaisuudesta. Lisäksi keskusteltiin yliopistouudistuksesta, mutta tilanteen keskeneräisyydestä ja tiedon niukkuudesta johtuen siitä oli Boomi-neuvostolla hyvin vähän mielipiteitä. Kaikkiin käsiteltyihin kysymyksiin saatiin jo nyt muutamia hyviä vinkkejä, joita hallitus lähtee jatkojalostamaan ja toteuttamaan syksyn aikana. Näistä uudistuksista hallitus tiedottaa niiden toteutumisen yhteydessä.
Yleisesti voi sanoa, että ensimmäinen kokoontuminen täytti sille asetetut tavoitteet. Boomi-neuvostolle saatiin luotua toimintamalli ja hallitus sai loistavia vinkkejä jäsenten hyödyn maksimoimiseksi. Tapaaminen osoitti, että vanhoilla jäärillä voi todella olla ajatuksia, jotka eivät tule nykyopiskelijoiden mieleen. Lisäksi oli hienoa huomata, miten boomarisydän sykkii monella vanhemmalla toimijalla edelleen suurena ja toimintaan halutaan osallistua yhä monta vuotta valmistumisen jälkeen.




saisko tän mysteerineuvoston
saisko tän mysteerineuvoston kokoonpanonkin julkiseksi, vai onko salaista tietoa? tietäisi vähän, ketkä siellä päättää boomin kohtalosta...
Mysteerineuvoston kokoonpano
"Mysteerineuvoston" ensimmäiseen kokoontumiseen oli kutsuttu siis Boomin puheenjohtajat vuosilta 1999-2010, istuvasta hallituksesta PJ, VPJ, opintovastaava sekä päätoimittaja, joka toimi sihteerinä. Lisäksi kutsuttuna oli Tamy:n hallituksen boomarijäsen Jaakko Mustakallio, yliopistouudistustyöryhmän jäsen Antti Johansson, kyllimme Pete Pokkinen sekä vuosien saatossa mielenkiintoa Boomia ja sen kehittämistä kohtaan osoittaneet henkilöt Teemu Suoniemi, Niilo Järkäs, Mikko Kutinlahti, Marko Lahtinen, Martin Härmälä, Kai Talonen, Heikki Soininen ja Tero Ylönen.
Lisäksi on hyvä mainita, että Boomi-neuvosto ei missään tapauksessa päätä Boomin asioista. Neuvoston tarkoitus on antaa tarvittaessa konsultointia sekä siirtää hiljaista tietoa Boomin toiminnasta uusille toimijoille.
Neuvoston ensimmäisessä kokoontumisessa pohdittiin mahdollisuutta tehdä kokoontumisista avoimia kaikille nykyisille ja entisille boomareille. Tämä tullaan toteuttamaan, jos neuvoston operatiivinen toiminta saadaan suunniteltua järkevästi sen tarkoitusta silmällä pitäen.